LU Rakennus on ollut mukana toteuttamassa useita hankolaisen Regatta Resorts Oy:n rakennus- ja restaurointikohteita. Yhtiö on parhaiten tunnettu Hangon uutuudesta Regatta Spasta, joka on tuonut pienelle paikkakunnalle kansainvälistä luksusta.
”Kylpylän lisäksi LU Rakennus on ollut toteuttamassa meille myös muun muassa hotelli Regatan kunnostusta sekä rakentanut erään asuintalon”, kertoo Peter Lindholm, yksi sijoitusten taustalla olevista liikemiehistä.
Toteutetut kohteet ovat olleet keskenään hyvin erilaisia. Siinä missä Regatta Spa oli erikoistapaus ja rakennusprosessi piti sisällään täysin uudenlaista rakentamista kaikille osapuolille, Hotelli Regatan rakennus on yli satavuotias Lars Sonckin suunnittelema talo, joka kunnostettiin.
Lindholmin mielestä LU Rakennuksen ehdottomana valttina on näissä projekteissa ollut paikallisuus.
”Kun toimittaja on lähellä, myös jälkihuolto hoituu fiksummin ja nopeammin. Lisäksi pidämme arvokkaana paikallista työllistävää vaikutusta”, Lindholm kertoo. Hänen mukaansa paikallinen toimija myös kantaa projekteista vastuun vähän toisella tavalla kuin kauempaa tulevat yrittäjät, maineestaan kun kannattaa pitää pienellä paikkakunnalla kiinni.
”Ulkopuoliset tekijät ovat tilaajan kannalta joskus hankalia, koska prosessiin liittyy muutakin kuin itse työ. On helpompaa, kun ei tarvitse huolehtia kuljetuksista tai majoituksista, vaan tekijät ovat paikan päältä.” Lindholmin mielestä onkin erittäin hyvä, että pieneltä paikkakunnalta löytyy tällaista rakennusalan osaamista erilaisiin tarpeisiin.